Tuntuu, että kulunut kuukausi on mennyt vähän kuin sumussa. Nyt uskon, että elämä voittaa, täältä vielä noustaan. Hyvä merkki on tämä sisustusinnon palaaminen. Ja hei, se nousi sitten nollasta sataan hetkessä, huh huh!! Mulla on ollut jo pidemmän aikaa paikallisesta sisustusliikkeestä, VillaSallasta, ostettu tekstijuliste. Olen metsästänyt siihen kehyksiä, tai koittanut keksiä jotain muuta ratkaisua, tuloksetta. Joku ilta tuossa sitten tuo Ukkokulta visioi vanhoista heinäseipäistä tehtävän kehyksen. Täytyy myöntää, ettei idea ihan auennut ;) Eilen kuitenkin sain tuon valmiin teoksen, ja voi viude että on hieno!!! Kyllä mut taas yllätettiin :) Tässä kuvaa, mut uskokaa että livenä on vielä vielä miljoonasti hienompi!

Bongasin myös fb:n ihmeellisestä maailmasta kauan himoitsemani kuusiruutuisen ikkunapokan. Poka on ihanasti kulunut, eikä sille loppujen lopuksi sitten tehty mitään, paitsi poistettiin lasit. Tuohon se pääsi koristamaan meidän ruokahuoneen seinää. Ja tehän tiedätte, miten yksi asia johtaa toiseen, ja ja ja... Nyt pitäis sitten pistää maalisuti viuhumaan, valkosta kuinkan muuten. Jos sitä sitten viikonloppuna sais aikaiseksi.
Meillä on aika jännät paikat, sillä esikoinen aloittaa maanantaina koulun! Siis ihan uskomatonta. Kuten jokainen muukin joka esikoisensa kouluun saattelee, kysyn minäkin että missä vaiheessa mun vauvasta tuli koululainen?! No joo, näinhän se aika ja elämä menee. Äidit vaan nuortuu, heh :) Tämä ilta menee futiskentän laidalla, huomenna sitten pidetään leffailtaa ja herkutellaan.
Pakko vielä vähän manata, että onko se nyt oikeesti niin että tästä alkaa syksy? Aamuisin on ollut aurinkoista, mutta ilmassa tuoksuu jo ihan syksy. Mä niin toivoin että olis tullut vielä joku "takakesä", hirvee hellepiikki joka olis kestänyt kuukauden. Siis vähintään. Ikinä en enää usko keväällä tehtäviin ennustuksiin, tästähän piti tulla ennätyspitkä ja kuuma kesä. Sanonko... No joo, onhan se kesä vielä ens vuonnakin, enkä mä nyt ihan ole vielä heittänyt kirvestä kaivoon tuon hellepiikin kanssa ;)
Hei herkullista viikonloppua kaikille :)
-S-